torstai 9. toukokuuta 2013

Koukkuun jäin


 
Vuosi sitten viettelin kesälomaa kotiseudulla ja halusin jotakin puuhastelua. Rakastan tehdä kaikkea mahdollista käsillä ja innostun aika helposti vähän kaikenlaisesta värkkäilystä. Pikkusiskoni kanssa raahauduttiin heidän edelliskesänä ostaneeseen vanhempieni naapurissa sijaitsevaan taloon. Talo on oikealta nimeltään Vesala, mutta meille se on aina ollut Koukkula (edellisten omistajien sukunimen mukaan). Ostamisen jälkeen talolle ei juurikaan oltu tehty mitään, eikä oikein tiedetty mitä sille tehtäisiin. 

Tarkoituksena oli vähän maalailla vanhaa puusohvaa ja tehdä pieniä tuunailuja, joten ajateltiin, että Koukkula olisi oivallinen paikka siihen touhuun. Tarpeeksi tilaa ja tarpeeksi huonokuntoinen, niin ei tarvinnut välittää, jos maalia roiskui vähän minne sattuu. Hyvä paikka harjoitella pientä nikkarointia. 

Tunkkainen talon tunnelma alkoi häiritsemään ja ryhdyimme maalaamaan takkaa ja kakluunia ja tapettejakin kohta revittiin seinistä. Ylimääräistä tavaraa piti alkaa siirrellä pois tieltä.


Kohta huomasin viettäväni kaiken aikani Koukkulassa paikkaa puunaten, tapetteja repien, rumia huonekaluja hävittäen ja seiniä ja kattoa maalaillen. Ja niin jäin koukkuun Koukkulassa touhuiluun! Iltaisin en meinannut malttaa mennä nukkumaan eikä unikaan ollut tullakseen kun päähän tulvahteli yhtenään uusia ideioita paikan kunnostuksen suhteen.

Siellä puuhastellessani tajusin, että tämä paikkahan olisi täydellinen minulle! Olen monen vuoden ajan matkustellut ympäriinsä enkä omistanut vielä mitään pysyvää. On ollut aina mukava vierailla ja oleskella kotiseudulla, mutta mikäs nyt sen mukavempaa kun asustella se aika omassa talossa ja vielä värkkäillä siellä kaikenlaista! Talo on tehty vain kesäasuttavaksi, mutta kyllä siellä tarvittaessa talvellakin pystyy lomaileen. Kesäpaikkana talo on kuitenkin aivan ihana, minun pieni tukikohta, missä voin toteuttaa unelmia joista olin jo pitkään haaveillut, mutta liikkuvan elämäntyylini takia en ollut voinut niitä toteuttaa. Varmaan siksi niin hullaannuinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti