sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kurkistus tupaan

Heippa pitkästä aikaa! Kurkistetaan välillä Koukkulan sisätiloihin, kun oon vime aikoina enemmän keskittynyt pihaan ja eläimiin :) Kuvat on otettu viime kesänä. 






 

Koukkulassa melkeinpä kaikki huonekalut ovat joltakin saatuja tai lainassa, kierrätyskeskuksesta tai kirpparilta ostettuja tai talon entisten omistajien vanhoja. Mustan puusohvan ja keittiön kaapiston olen saanut entisen omistajan veljeltä. Puusohva oli alunperin tumman ruskea, mutta maalasin sen mustaksi ja tykkään siitä todella paljon. Myös kaapisto sopii keittiöön ihan täydellisesti! 

Tuon mustan sohvapöydän isäni on tehnyt 14-vuotiaana. Pöydän pinnoite oli jo aivan kulahtanut ja irrotin sen lastalla kokonaan pois. Siitäkin tuli niin ihana! Keittiön pöytä tuli mökin mukana, mutta valkoiset tuolit ostin kirpparilta ja tummemmat tuolit ovat siskolta lainassa. Matot olen kaivanut vanhempieni varastosta lainaan. 





Keittiöön en ole oikeastaan tehnyt muuta remppaa, kuin irrottanut ovet tiskipöydän yläpuolella olevista kaapeista. On kiva, kun saa paremmin astioita esille. Muutenkin vaalean vihreät kaapit tuovat vähän väriä ja avaruutta keittiöön. Nuo keltaiset tapetit ovat alkuperäiset, ja mun mielestä niin suloiset, etten aio niitä ainakaan hetkeen vaihtaa. Ensi kesänä aion maalata keittiön katon, mutta muuten pidän keittiöstä tällaisenaan.





Tämä blogi jää hetkeksi tauolle, koska Koukkulakin on nyt talviunilla. Mukavaa talvea ja joulun odotusta teille lukijani! 

Sussa

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Koukkulan pihapiiriä









Palataan vielä kesän tunnelmiin :) Koukkulan emäntä on jo muuttanut takaisin kaupunkiin ja katselee täällä kaiholla kesän puutarhakuvia. Sadonkorjuu alkaa olemaan loppusuoralla, vaikkei minulla niin suuria määriä korjattavaa ollutkaan. Kurpitsaa, sipulia, porkkanaa, salaattia ja yrttejä tuli ihan hyvin. Viimeiset porkkanat nostin maasta eilen ja laitoin vähän pihaa talvikuntoon. Ruoho jäi leikkaamatta, mutta niin saa jäädäkin :)

Ihania syyspäiviä teille lukijani!

Tunturissa








   Huomasin, että oli jäänyt julkaisematta tää postaus, joten julkaistaanpa nyt :) Kävimme viime vuoden elokuussa Norjan ja Suomen lapissa asuntoautoreissulla naisporukalla. Nämä ylängöt olivat yksi mieleenpainuvimmista paikoista koko reissulla. Ilmakin oli niin täydellisen sumuinen, että piti työntää villapipo päähän, tunturitossut jalkaan ja räpsiä kuvia :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kukkapenkkiä ja kasvilaatikoita



 
Tänä kesänä minulla oli aikeissa kasvattaa enemmän vihanneksia, juureksia ym, mutta enpä kerinnyt sitten uusia kasvilaatikoita tai kasvimaata tekemään, kun hommaa riitti kesän kynnyksellä muutenkin ihan tarpeeksi. Sain kuitenkin viljeltyä porkkanaa, sipulia, valkosipulia, ruohosipulia, punajuurta (jonka taimet kukko nokki pisti yks päivä poskeensa), tilliä, persiljaa ja muita yrttejä. Kukkapenkin väsäsin keskelle pihaa kahden kiven väliin ja poikakaverini kanssa kannoimme siihen lisää kiviä tontin reunuksilta. Tontti on niin kallioisella paikalla, että siellä onneksi kiviä riittää. 

Äitini on kunnon viherpeukalo, ja asuu aivan naapurissa, joten häneltä sain ihania monivuotisia kukkia Koukkulaan. Yhtä kukkaa innostuin itsekin kasvattamaan siemenistä, ja ne alkaakin ihan lähipäivinä kukkimaan. Kalliota kaivoin vähän enemmän esiin ja aion kaivaa vielä lisää. Tuo mukavaa ilmettä ja eipähän oo niin paljon leikattavaa nurmialuetta.





 Nämä kuvat olen ottanut kesä- tai heinäkuussa. Näköjään vähän viiveellä tulee tänne blogiin :)

Sussa

maanantai 4. elokuuta 2014

Kesälampaat





Kesäkuun alkupuolella sain Koukkulaan lisää kesävieraita, Tuukka ja Terho-lampaat. Aluksi rakensin heille pienen aitauksen laavun eteen, jossa voivat totutella sähköaitaan ja sitten pikkuhiljaa isompaan aitaukseen.

Nämä lampaat ovat paljon arempia viime kesän lampaisiin verrattuna. Pikkuhiljaa ovat alkaneet kesyyntymään, mutta edelleenkään eivät anna silittää tai muuta.  Aluksi lampaat olivat niin arkoja, etteivät uskaltaneet edes määkiä, ja nyt toinen määkii lähes aina kun olen pihalla. Välillä suorastaan rääkyy. En oo vielä päässyt perille, mitä asiaa sillä on. Nälkä sillä ei ainakaan ole, kun katsoo heidän mahanseutuaan.



Tällä viikolla Tuukka ja Terho palaa kesälomaltaan takaisin kotiin. Mukava niitä on ollut seurailla aamupalalla tai iltapalalla keittiön ikkunasta, kun ne tallustelevat aitauksessaan. Monesti iltaisin innostuvat ottamaan kunnon juoksuspurttejakin tai leikkimään keskenään. Ikävä tulee, vaikka olenkin niin kyllästynyt kuuntelemaan Terho-lampaan määkimistä.

Aurinkoista viikkoa kaikille toivottaa
Sussa


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Masentuneet kanat

Toukokuun puolivälissä Koukkulaan muutti kolme kanaa, Hilima, Hulda ja Hillevi. Rakensin niille uuden ulkohäkin ja puunasin sisähäkin siistiin kuntoon vaihtamalla oljet ja sahanpurut, rakentamalla uusia orsia ja tekemällä heille hiekka-tuhka-kylpemispaikan. Ruuaksikin ostin sekä kauraa, että kananrehua, niin on vara valita, mitä napaansa vetää. 

Aluksi kanat eivät tykänneet uudesta kodistaan laisinkaan, vaan masentuivat täysin. Ruoka ei maistunut, munia ei näkynyt, ulkohäkki ei kiinnostanut, minun tuomat kastemadot eivät kelvanneet eikä mikään muukaan kiinnostanut! Siellä ne napottivat kolmistaan ylimmällä orrella päivästä toiseen ja surivat kurjaa kohtaloon. Välillä kävivät ruoka-astialla sen verran syömässä, että hengissä säilyivät. Meinasin jo viedä kanat takaisin entiseen kotiinsa, kun ei niistä minullekaan paljon iloa ollut. Aina ihan paniikissa käänsivät vain takamuksensa minua kohti kun kävin niitä ruokkimassa!



 Olisihan minun pitänyt tietää, ettei kaikki kanat yksinkertaisesti pärjää ilman kukkoa. Kun otin kesälampaita kesäkuun alkupuolella, oli niiden omistajalla joutilas kukko, jonka toivotin tervetulleeksi Koukkulaan. Ja kas kummaa, kun alkoi kanatkin piristymään, kun kukko tuli taloon! Ihan uskomaton vaikutus. Ruoka alkoi maistua, ulkohäkki kiinnostaa ja kukon esimerkistä kuopimisesta ja matojen etsimisestä tuli koko poppoon uusi harrastus :) Myös munia alkoi viime viikolla ilmestyä kaksi munaa päivässä. Olenkin suuresti kiitellyt Petteri-kukkoa, kun paransi minun kanat masennuksen syövereistä :)




Sussa